Greenworks osaksi vihertasoa
Tiedotteet | 21.6.2019

Vihertaso Oy ostaa GreenWorksin liiketoiminnan

Vihertaso Oy jatkaa kasvuaan ostamalla GreenWorks Oy:n liiketoiminnan. Uudellamaalla toimiva GreenWorks tarjoaa viherrakentamista rakennusyhtiöille, kaupungeille, kunnille ja yksityishenkilöille.

”GreenWorks ja Vihertaso ovat molemmat vahvoja toimijoita erityisesti uudisrakentamisessa. GreenWorksillä ja sen toimitusjohtajalla Kai Niemellä on laaja osaaminen ja verkosto. Yhdistämällä GreenWorksin ja Vihertason osaamisen meillä on entistäkin paremmat mahdollisuudet kasvaa viherrakentamisen markkinassa. Vihertasolle on tärkeää palvella asiakkaita hyvin ja tehdä laadukkaita viheralueita, ja se on jatkossakin tietysti yhteinen tavoitteemme,” kertoo Hanna-Kaisa Javanainen, Vihertason toimitusjohtaja.

Kai Niemi, jonka Uudenmaan yrittäjät valitsivat vuoden 2014 nuoreksi yrittäjäksi, on tyytyväinen kauppaan: ”On mukavaa päästä toimimaan osana suurempaa kokonaisuutta, kun on useamman vuoden johtanut ja kehittänyt itse omaa yritystä. GreenWorksin liittyminen Vihertasoon mahdollistaa kasvun ja kehittymisen myös itselleni henkilökohtaisesti päästessäni tutustumaan toisenlaisiin toimintatapoihin ja johtamismalleihin.”

Elokuussa toteutettavassa liiketoimintakaupassa Vihertaso Oy:n pääomistajana jatkaa JATKAJA-yhtiö. Kai Niemi tulee uudeksi vähemmistöosakkaaksi Hanna-Kaisa Javanaisen, Vihertason perustajan Esa Lahtisen sekä Helsingin Kukkatoimitus Oy:n rinnalle. JATKAJA jatkaa Vihertason kehittämistä modernin kasvuyrittäjyyden opeilla sekä digitalisointia hyödyntämällä.

Vihertaso Oy on vuonna 1983 perustettu viherrakentamisen hankkeita toteuttava yritys. Toteutettuja hankkeita on jo yli 1000. Yrityksen asiakkaita ovat rakennusliikkeet, kunnat, kaupungit ja isännöitsijätoimistot. Vuosittainen liikevaihto on noin 1,7 milj. euroa.

GreenWorks Oy harjoittaa viherrakentamista avaimet käteen -muodossa. Yrityksen asiakkaita ovat rakennusyhtiöt, kaupungit ja kunnat ja yksityishenkilöt. Vuosittainen liikevaihto on noin 1,1 milj. euroa.

JATKAJA on kehitys- ja sijoitusyhtiö, joka mahdollistaa yrittäjävetoisen jatkuvuuden pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. JATKAJA osallistuu aktiivisesti yritysten jatkokehittämiseen ja sijoittaa pitkäjänteisesti. JATKAJAlla on mittava kokemus kasvuyrittämisestä, kansainvälistämisestä, uudistamisesta ja digitalisaatiosta.

Lisätietoja tarjoaa:

Hanna-Kaisa Javanainen
Toimitusjohtaja, Vihertaso Oy
Puh. 050 486 8492
Email. hanna-kaisa.javanainen@vihertaso.fi

Kai Niemi
Toimitusjohtaja, GreenWorks Oy
Puh. 010 396 83 11
Email. kai.niemi@greenworks.fi

Mathias Calonius
Hallituksen puheenjohtaja, Vihertaso Oy
Puh. 0500 424 090
Email. mathias.calonius@jatkaja.fi